Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.01.2012 - 15:00

Vuosi vaihtui kotosalla. Raketin rakettia ei ostettu itse, sillä saatiin koko rahan edestä ilotulitusta asuinkorttelissamme muiden raketeista. Poika nukkui mistään mitään tietämättä. Kapu oli edellisiin vuosiin verrattuna rauhallisempi vaikka ulos herra ei olisi millään halunnut mennä.

Töissäkin olen kerennyt olla parisen viikkoa ja poika tarhassa. Molemmilla on mennyt mainiosti. Vaikkakin viikonloppuna poika tuli kipeäksi ja lepäilee nyt alkuviikon kotona isän kanssa.

21.12.2011 - 06:40

Päivitykset on vähän jääneet. Lapsen ja Koiran kanssa päivät lentävät kuin siivillä.

Kapu on pysynyt terveenä ja muutkin jäsenet. Lunta meillä täällä ei ole kuin nimeksi ja loputkin taitavat Aatoksi hävitä. Pojat tulevat aina vain paremmin toimeen keskenään ja Juho vähän jo osaa pitääkin Kapun leluista kiinni, että voivat leikkiä. Mutta vahtia tarvii koska Kapu on aika kova leikkimään niin se voi kaataa Juhon kumoon.

Toivotammekin kaikille

HYVÄÄ JOULUA JA

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012!

15.11.2011 - 13:15

Tekemistä on ollut riittämiin sen jälkeen kun rivitalosta muutettiin omakotitaloon. Kattoremonttikin on nyt valmis ja Talvi saa tulla. Kapu on välillä vähän hätää kärsimässä Juhon kanssa kun poika alkaa jahdata sitä ja puskee välillä pois tieltään. Välillä pojat innostuvat leikkimään jopa keskenään ja Kapukin ottaa leluista hellästi kiinni. Juho kävelee kävelykärryn kanssa ja yleensä Kapu katsookin silloin ettei ole kärryn tiellä. Välillä voi käydä niinkin, että Juho saattaa kontata Kapun yli ja herra vaan makaa mutta on niitäkin kertoja jolloin Kapu lähtee alta et nyt riittää. Vuosi alkaa kohta olemaan taas paketissa ja töihin olisi aika palata mutta vielä 1,5kk kotona. Eiköhän me saada homma rullaamaan senkin jälkeen. 

07.10.2011 - 20:45

Kapu on pysynyt terveenä ja elämämme on rauhallisempaa. Pojat tulevat hyvin toimeen keskenään ja lelutkin joskus vaihtavat omistajaa mutta pääsääntöisesti leikitään omilla. Asuntomme kattoremontti on täydessä vauhdissa ja Kapu olikin pari päivää isäni kanssa mökillä kovimmasta metelistä. Kivaa tuntui olleen kun paluu päivä menikin lepäillessä. 

25.07.2011 - 13:50

Tosiaan edellisessä kirjoituksessa kerroin leikkauksen jälkeen tapahtuneista muutoksista.

Todella muutoksia on. Viikonloppu meillä oli yökylässä 1,5 vuotias Sofia tyttö isänsä ja heidän koiransa Tupun kanssa. Ajattelin, että noinkohan Kapu ei ole muuttunut Sofian kohdalla mitenkään kun aikaisemmat kerrat ovat menneet päälle hyppimiseen. Mutta voitteko uskoa Kapu ei hyppinyt sofian päälle kertaakaan. Kerran Sofialla oli jopa nakki kädessä ja käveli ympäri kämppää ja Kapu vain seurasi vieressä. Kapu jopa antoi Sofian rapsuttaa ja halatakin eikä ollut moineskaan. Koiratkin tulivat paremmin toimeen kuin aikasemmin vaikka välillä pitikin saada juosta pihaa ympäri mutta sehän kuuluu asiaan.

Tämä on mahtava asia ja jatkossa meille voi tulla lapsia kyläänkin Juhon kanssa leikkimään ja juhliin kun ei tarvi viedä koiraa hoitoon tai lenkille siksi aikaa.

18.07.2011 - 22:10

Leikkauksesta on vierähtänyt nyt jokunen viikko. Rehellisesti täytyy myöntää, että elämämme on helpottunut ja rauhoittunut. Kaikki se ennen leikkausta ollut yrittäminen nylkyttää on hävinnyt. Kapu on muutenkin rauhallisempi ja leikkiikin omien lelujensa kanssa ihan toisella tavalla. Aikaisemmin en ole edes halunnut lähteä päivisin poikien kanssa lenkille koska siitä ei yksin kertaisesti ole tullut mitään kun Kapu kiskoi hihnassa koko lenkin ajan ja poukkoili puolelta toiselle. Tänään kokeiltiin vaunu lenkkeilyä uudelleen ja Kapun käyttäytyminen on upeaa ei minkäänlaista ylimääräistä vetämistä. Vastaan tulevat koiratkin vaan katsotaan eikä niille haukuta niin kuin ennen haukuttiin. Olemme tyytyväisiä tekemäämme päätökseen. Ehkä jos näyttelyissäkin annetaan leikatuillekin uroksille jatkossa osallistumis mahdollisuus niin voidaan meidät siellä ehkä nähdä tulevaisuudessa.

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE. 

23.06.2011 - 12:20

Eilen Kapulle tehtiin Kastraatio leikkaus joka sujui hyvin. Uneton yö takana ja Kapu ravasi pitkin kämppää. Kai siihen vähän vaikutti nukutus ja kun paikkoja vähän kolottaa. Kipulääkettä annettiin aamulla kun oli vähän rauhaton. Juhannus vietetään ihan kotosalla parannellessa ja pari viikkoa pidetään kauluria.

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

09.06.2011 - 08:25

Eilen varasin sitten sen ajan kahden viikon päähän. Päätös ei ollut helppo mutta asioita miettiessä selveni, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Kapu on vaihtanut käyttäytymisen toisenlaiseksi, kai sekin jo aavistaa, että jotain on tekeillä. Palaan aiheeseen leikkauksen jälkeen.

06.06.2011 - 14:45

Halusin purkaa ajatuksiani otsikon aiheesta.

Teenkö väärin jos leikkautan vaikka tiedän ettei se mihinkään muutu jos ei mitään tee.

ystävillämme on pieni lapsi jota Kapu on jo pari kertaa yrittänyt astuakin. Välttämättä ei tarvitse olla ihmistäkään vaan tavarat/vaatteetkin kelpaavat tähän hommaan mainiosti. Mietin mitä tapahtuu kun oma lapsi lähtee lattialla etenemään ja alkaa harjoitella seisomaan/kävelemään. Toistuuko sama silloinkin. Jatkuva perässä käveleminen ja kieltäminenkään ei taas ole kivaa kenellekään osapuolelle.

Hormoonipiikki on kertaalleen jo kokeiltu ja sen vaikutuksen aikana Kapu oli ulkona/sisällä jos saan sanoa niin ihana koira. Tavarat/vaatteet saivat olla rauhassa.

Eihän se varmaan Kapustakaan kivaa ole kun koko ajan kielletään tekemästä kysesitä asiaa vaikka hormoonit hyrrääkin suurimmalla vaihteella. 

26.05.2011 - 14:30

Jokunen aika vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Laiska omistaja ei ole ollut vaan muutto puuhat ovat tuoneet lisää tekemistä päiviin. Muutettiin pari päivää sitten kilometrin päähän omakotitaloon ja nyt sitten pahvilaatikko elämää vähän aikaa kunhan saadaan tavarat paikalleen. Kapu on muutosta vähän hämillään, että mikä paikka tämä on ja voitaisiinko mennä jo kotiin. Uskon, että kun saadaan kämppä asuin kuntoon ja päästään pihalle viettämään aikaa niin Kapukin huomaa kuinka kivaa täällä onkaan. Pojat tulee hyvin toimeen keskenään kun Juho lattialla lelujen kanssa leikkii. Eilen ole Kesän ensimmäinen ukon ilma ja se vähän pisti Kapun pelkäämään mutta meidän touhutessa sekin jäi vähäiseksi.

Kirjoittaja

Kuulumisiaan kertoo Länsigöötanmaanpystykorvauros (Cimillan Linus Liitäjä) "Kapu"  synt. 23.02.2006

Omistajaani saa yhteyden email: salminen.lotta@hotmail.com

Kuviani ei saa kopioida ilman minun lupaa muista se!!

Ystäväkirja
Kävijälaskuri 04.04.2007

Kävijälaskuri

Pohja

 

Mainos